Tekninen puhelintuki suljettu ajalla 27.4. – 14.5.2026.
Tekijä: Ranniot tiimi
RANNIOT L2 PAIKANNIN
Yhdeksän vuotta sitten yhdessä asetetut tavoitteet on todistetusti saavutettu.
Kiitos luottamuksesta!
Aloitimme pilotin Digitan kanssa vuonna 2017 Rovaniemen ympäristössä kuudella tukiasemalla, jossa testattiin LoraWAN verkon ja laitteiden sovel- tuvuutta porotalouteen. Nyt Ranniot laitteita on porojen kaulassa jo yli 35 000 kappaletta. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuitenkin merkittäviä, koska uusi Ranniot L2 laite- sukupolvi on saavuttanut aikanaan asetetut kriteerit, joita nyt haluamme tuoda teidän tietoonne.
´Enää ei kannata vaihtaa pattereita varmuuden vuoksi, joka toinen vuosi´
Kolmannen sukupolven RANNIOT L2 laiteen myynti aloitettiin vuonna 2024. Laiteilla on 2-vuoden takuu.

Tämä vain 90 grammaa painava laite takaa uskomattoman pariston keston, jota olemme testanneet kaksi vuotta tutkimushankkeessa. Porojen kaulaan laitettiin 130 laitetta, joita tullaan seuraamaan vielä seuraavat kaksi vuotta. Nyt olemme voineet todentaa pattereiden kestoa, joka huomioi myös sääolosuhteiden vaikutuksia laitteisiin. Oijärven, Timisjärven ja Sallan paliskuntien alueella on käytetty laitteissa 6 tunnin ja 24 tunnin välein tapahtuvaa paikannusta.
Tämän pohjalta voimme luvata laitteille seuraavat toiminta-ajat:
- Paikannustiheys 6 h, pariston ikä noin 2,5 vuotta
- Paikannustiheys 24 h, pariston ikä noin 5-6 vuotta
HUOM!
Pariston vaihtoa tulee harkita vasta silloin kun pariston jännite käy alle 4,6V. Jos varastoitte välillä L2 laitteita niin älkää ottako paristoja pois laitteista. Laitteet hälyttävät ”kuolin hälytystä” tunnin ajan, jonka jälkeen ne palaavat annettuun paikannusrytmiin.
Mikäli huomaatte verkossa katvealueita, kertokaa meille. Digita reagoi verkkohaasteisiin erittäin hyvin ja nopeasti.
NYT SAATAVILLA LIIKUTELTAVA RANNIOT TUKIASEMA
RANNIOT LIIKUTELTAVA LORAWAN TUKIASEMA
Liikuteltava Tukiasema : Kerlink iStation 868

- Paino ja mitat : 1,2 kg, mitat 26,5 cm (K) x 16,5 cm (L) x 10 cm (S)
- Siirtoyhteys : Tukiasemassa on esiasennettuna SIM-kortti.
- Antenni : Tukiasemassa on sisäinen antenni, 360° peitto, mutta vahvin peitto saadaan laitteen etupuolelta → kohdistettava kriittisimpään alueeseen.
- Virransyöttö : PoE-kaapeloinnilla, mukana tulee joustava ulkokäyttöön soveltuva ethernet-kaapeli
- Virtalähde : AC PoE -muuntaja. 230 VAC tarvitaan.
- Takuu 2-vuotta (kaikki mekaaniset vauriot ovat takuun ulkopuolella)
- Loppuvuonna 2025, laitteesta ei peritä palvelumaksua
- Vuodesta 2026 lähtien palvelumaksu on 240 euroa per kalenteri vuosi (sis. alv 25,5%), palvelumaksut lähetetään erikseen tammikuun aikana.
- Liikuteltava tukiasema on nyt käytettävissä Suomessa, mutta ilmoituksella voimme aktivoida käytön myös Ruotsin ja Norjan puolelle. Mikäli laite on käytössä Itärajalla, aktivointia ei sinne tehdä.

Akkukäyttö : Sähkönsyöttö onnistuu akusta invertterin avulla, ei sisälly toimitukseen!
Virrankulutus: 48V — 140mA (PoE) ja 42-57V — 170mA (DC)

Laitteet sisäinen SIM-kortti : SIM-kortin poistaminen laitteesta on ehdottoman kiellettyä, yhteys katkaistaan verkkoon.
Kerlink iStation tukiasema – Asennus:
- Asenna tukiasema paikkaan, jossa se ”näkee” mahdollisimman hyvin ympäristöä (esteetön näkyvyys, korkeutta), jotta radioyhteydet toimivat hyvin.
- Varmista että ethernetkaapeli (1) on kireästi ja tiiviisti kytketty.
- Sähköistä tukiasema PoE muuntajalla – Ethernet kaapeli kytketään Data Power out porttiin.
- Sivulla olevaa SIM kortin suojakupua ei saa ylikiristää. Sama koskee läpinäkyvää kupua (2) tukiaseman alapuolella missä näkyy led tilailmaisimet.
- Sähköistyksen jälkeen tarkista tukiaseman toiminta – led palaa vihreänä.
- Tarvittaessa akkukäyttö onnistuu – pienin 150W invertteri (Motonet ym.) riittää.

HUOM! LUE MYÖS HUOLELLA LAITTEEN MUKANA TULEVAT ASENNUSOHJEET!
Varastoon saapui erä Ranniot L2 paikantimia
Olemme saaneet erän uusia L2 paikantimia varastoon.
Olethan huomannut, että L2 paikantimia voi ostaa myös varaosat osastolta ilman palvelumaksua. Kun poistat rikkoontuneen laitteen niin voit suoraan lisätä varaosalaitteen tilalle, koska poiston jälkeen laitelisenssi vapautuu käyttöön loppuvuoden ajaksi.
Olethan myös huomannut, että verkkokaupastamme löytyy lisäksi valkoisia merkkaustusseja ja akkukäyttöisiä ruuvinvääntimiä?
Digitan LoraWAN verkon huoltotyöt.
Digita on suorittanut migraation omaan verkkoalustaan, jonka vuoksi palvelussa on havaittu katkoksia. Valtaosa on saatu jo palautettua. Loput paikantimet alkaa näkyä lähiaikana.
Verkkokaupan toimitusmuutokset!
Lopetimme noutopalvelun ja jatkossa toimitamme aina tuotteet postin kautta lähimpään noutopisteeseen.
Muutoksen myötä, laskimme toimituskulua ja se on nyt 9,90 euroa per toimitus (sis alv 25,5%). Toimitusaika keskimäärin 3 – 9 vuorokautta tilauksesta.
Tärkeä tiedote!
Laitteet ja palvelumaksut:
Jatkossa muistakaa aina poistaa käytöstä poistetut paikantimet ennen palvelumaksun maksamista vuoden alussa tammikuun aikana. Helmikuussa laitteiden poisto ei enää onnistu koska Ranniot- ohjelmaan ei voi kirjautua jos palvelumaksu on maksamatta. Näin vältytte turhilta palvelumaksuilta.
Drone:
Olethan huomannut, että verkkokaupasta löytyy nyt myös lämpökameralla varustettu huippu drone, joka soveltuu erityisen hyvin poronhoitotöihin.
Saimme uuden erän L2 paikantimia:
Saimme uuden erän uusia L2 paikantimia varastoon ja lisää on tulossa lähes viikottain. Olethan myös huomannut, että verkkokaupastamme löytyy lisäksi valkoisia merkkaustusseja ja akkukäyttöisiä ruuvinvääntimiä?
Paras drone porotalouteen nyt myös meiltä.
Matrice 4T soveltuu vaativaan lämpökuvaukseen porotaloudessa .
Lämpökamerasta näet pakkasilla hyvin eläimet ja eläinten jäljet, etsit haavakon, kokoat poroja…

Tablettikotelo 10″ tableteille ja sitä pienemmille.
Huippu uutuus, kauan odotettu tablettikotelo 10″ tableteille ja sitä pienemmille.
Kylmiin ja vaihteleviin sääolosuhteisiin ja ammattimaiseen käyttöön suunniteltu. Kotelossa termostaattiohjattu lämmitys, sisään rakennettu lataus kaikille liitin tyypeille.

Kevyt, roiskevesitiivis. Kelluttava rakenne, ei uppoa jos putoaa telineestä, testattu 700 g painolla, iskun ja pakkasenkestävä, hiilikuituvahvisteinen. Kosketusnäytön käyttö mahdollista kalvon läpi.
Sisältää RAM tankotelineen 1″ pallolla, 12V virtajohdon, latauskaapelin! Valmis käyttöön! Tilauksesta myös 1,5″ RAM tankotelineellä.
LIsävarusteet: RAM-B-201U-C 1″ 150 mm jatko, 1″ pallolla neliökiinnitysjalka
Varaosat: ikkunakalvo, virtakaapeli max. pituus 1m
Tabletin suojakotelo takaa hyvän käytettävyyden kaikissa olosuhteissa moottorikelkassa, -pyörässä, vesijettissä, veneessä ja mönkijässä!
Ääriolosuhteisiin ja ammattmaiseen käyttöön
suunniteltu tabletin lämmitävä ja lataava suojakotelo.
Tekniset tiedot
- Termostaattiohjattu lämmitys on / off toiminnolla
- Iskunkestävä
- Kelluva
- Langallinen lataus
- Puhelimen käyttö kalvon läpi
- Vesi- ja pölytiivis
- Iskun- ja pakkasenkestävä
- Sisältää RAM- telineen 1″ pallo, 60mm nivel, 100mm jatkovarsi
- Sopii 10″ ja sitä pienemmille tableteille
Paino 580 g (sis. Rammount kotelon kiinnike 1” pallolla)
Pituus 29,5 cm
Korkeus 20,5 cm
Uuteen kokemukseen liikkua maastossa pääsee 455 eurolla sis. alv 25,5%.
Saimme kolmannen erän Ranniot L2 paikantimia
Syksyn kolmas erä L2- paikantimia on nyt ostettavissa verkkokaupastamme.
Tilausten nouto paikanpäältä on sovittavissa soittamalla/viestillä numerosta 0405359506
Olethan huomannut, että verkkokaupastamme löytyy lisäksi paikantimien merkkaustusseja ja akkukäyttöisiä ruuvinvääntimiä?
